Onko virus elävä?

Mikä on elävä?

Sopu eliön määritelmästä säröilee jättiläisvirusten kohdalla.

Tykkään taiteen määritelmästä, jonka mukaan taide on sitä, mitä taiteilija tekee. Vastaavasti voi sanoa, että elämä on sitä, mitä eliö tekee. Sitten pitää vain toivoa, ettei kukaan pyydä määrittelemään taiteilijaa tai eliötä.

Jos ajattelee vaikkapa ihmistä tai koivua ja vertaa niitä esimerkiksi kiveen tai saippuapalaan, voi tuntua, että elävän olion ja elottoman kappaleen ero on pläkkiselvä. Useimmiten eliö onkin helppo erottaa sellaiseksi.

Vaikeuksia tulee kuitenkin elävän ja elottoman rajamaastossa. Ihminen on selvästi elävä eliö. Ihmisen suolessa asustava bakteeri on itsenäinen elävä eliö sekin. Mutta mikä on kurkkuasi kutitteleva flunssavirus?

Jos bakteerin tai ihmisestä otetun solun panee sopivaan ravintoliemeen viljelymaljalle, näkee elonmerkkejä. Bakteeri ja ihmissolu ottavat liemestä ravintoaineita ja erittävät siihen kuona-aineitaan. Jos ympäristöolot muuttuvat, sekä bakteeri että ihmissolu reagoivat siihen. Sopivissa oloissa kumpikin saattaa myös jakaantua eli alkaa lisääntyä viljelymaljallaan.

Sen sijaan jos flunssaviruksen panee vastaavaan ravintoliemeen, ei kannata pidättää hengitystään odottaessaan, että jotakin tapahtuisi. Virus ei omin päin tee yhtään mitään. Se ei ota aineita eikä eritä niitä, ei reagoi ympäristöönsä eikä lisäänny.

Virus on vain huonoja uutisia proteiinipaketissa. Flunssaviruksen proteiinikuori takertuu ihmisen hengitysteiden limakalvon soluihin, ja kun virus pääsee solun sisään, sen kuoren sisässä oleva perimäaines alistaa solun koneiston tuottamaan uusia viruksia. Kaikki viruksen elintoiminnot ovat käytännössä sen isäntäsolun toimintoja. Solun ulkopuolella virus ei tee mitään. Siksi biologit yleensä ajattelevat, että vaikka virus säätelee elävien solujen toimintaa ja on sikäli osa elämää, virus itse ei ole elävä eliö.

Flunssavirusten kaltaisten epeleiden muodostamaan rajamaastoon biologikunta on vähitellen tottunut, eikä niiden muodostama määrittelyvaikeus yleensä herätä kovin suuria tunteita.

Vanhojen rajakiistojen haavat kuitenkin aukesivat, kun tutkijat menivät tämän vuosituhannen alussa löytämään oudot jättiläisvirukset.

Jättiläisvirukset ovat paljon muita viruksia isompia ja sisältävät kaikenlaisia sellaisia geenejä, joita viruksen kaltaisen loisen ei pitäisi tarvita. Ne ovat siis astetta mutkikkaampia kuin Pertsa Perusvirus.

Jos minulla on oikea ymmärrys biologien valtavirtakäsityksestä, niin sen mukaan jättiläisviruksetkaan eivät täytä eliön kriteerejä. Osa tutkijoista on kuitenkin eri mieltä, ja tämä on poikinut ihan kunnon peitsenvääntöä.

Antaumuksellinen eipäs-juupas-väittely nähtiin Nature Reviews Microbiology -lehdessä vuonna 2009. Eri osapuolet kirjoittivat pitkiä argumentointeja otsikoilla, jotka kuuluvat suomennettuina näin: Kymmenen syytä pitää virukset ulkona elämän puusta, Syitä ottaa virukset elämän puuhun, Kymmenen hyvää syytä olla jättämättä jättiläisviruksia pois evoluution kuvasta ja Kuitenkaan viruksia ei voi sisällyttää elämän puuhun.

Virusten eliöaseman kannattajat esittävät, että vastapuoli turhaan väheksyy virusten elintapaa. Heidän mukaansa viruksilla on kyllä elintoimintoja: ne vain ilmenevät solun koneiston avulla ja vain solun sisässä. Muualla ollessaan virus on lepovaiheessa.

Valtavirtakäsitystä edustava vastapuoli kuitenkin pysyy kannassaan, jonka mukaan solun tuottamat elintoiminnot ovat nimenomaan solun toimintoja, vaikka niitä käskisivätkin viruksen geenit.

Lisäksi se, ettei viruksilla ole itsenäisiä elintoimintoja, on vain yksi ongelma. Toinen ongelma on se, ettei viruksia voi loogisesti sijoittaa elämän puuhun eli kuvaan, joka esittää eliökunnan polveutumista. Virus ei nimittäin useinkaan polveudu jostakin yhdestä tietystä muinaisviruksesta, vaan viruksen perimä voi koostua geeneistä, jotka ovat tarttuneet matkaan eri eliöistä. 

Virus ei ehkä biologien valtaosan mielestä ole eliö, mutta kaikki lienevät yhtä mieltä virusten merkittävyydestä eliöiden toiminnalle. Loisivat virukset vaikuttavat ajan mittaan isäntäeliöittensä evoluutioon. Virukset ovat vaikutusvoimaisia vähän samaan tapaan kuin perimässä paikasta toiseen siirtyvät dna-jaksot eli hyppivät geenit – joista monet matkustavatkin viruksissa solusta soluun ja jopa lajista toiseen.